Kirjailijaesittelyt

Kyllönen, Jari

Kyllönen, Jari

Jari Kyllönen on työskennellyt yli 20 vuotta huumepoliisina. Työssään Jari on kasvokkain ihmiselämän pimeimpien ja raaimpien puolien sekä surullisimpien kohtaloiden kanssa. Jarin mielestä huumausainerikollisuutta voi kuitenkin lähestyä empatian ja lähimmäisenrakkauden kautta. Ennaltaehkäisy, aito kohtaaminen ja inhimillisyys ovat Jarin työn kulmakiviä. 

Työnsä lisäksi Jari pitää huolta päihteidenkäyttäjistä ja heidän läheisistään myös vapaa-ajallaan, sillä hän toimii vapaaehtoisena Irti Huumeista ry:ssä. Jari toteuttaa myös aktiivisesti nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnattua päihdevalistustyötä. 

Jari asuu vaimonsa kanssa Vihdissä maaseudun rauhasta nauttien. Jarin esikoiskirjan nimi onkin inspiroitunut vihtiläisestä paikallislegendasta, Pahantorjujan kivestä. Vanjoen rannalla sijainneen ladon kivijalasta löydettiin 1960-luvun puolivälissä kivi, johon oli uurrettu tikku-ukkoa muistuttava kuva. Kivessä olevan kuvion uskottiin tarjoavan suojelua ympärilleen. Kivi nimettiinkin Pahantorjuja-kiveksi. Eräänlainen Pahan torjuja myös Jari kokee huumepoliisina olevansa. 

Jari on palkittu vuonna 2021 Stadin Skoude -kunniamaininnalla. Vuonna 2022 hänet valittiin myös Vuoden poliisiksi.


Tuotehaku päivittyy automaattisesti suodattimen valinnan yhteydessä
Poista kaikki suodatukset

Loading

Pahan torjuja — Tositarinoita huumepoliisilta

Kyllönen, Jari
Deadline Kustannus, 2025
Hinta nyt 25,81 € Arvonlisäveroton hinta (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789524070300
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää