Kirjailijaesittelyt

Pellinen, Liisa

Pellinen, Liisa

Liisa Pellinen syntyi Kotkassa vuonna 1980 ja muutti jo lapsena Lappeenrantaan. Hän on ammatiltaan asianajaja sekä yksityisyrittäjä.
 
Liisa on pitänyt yhden naisen toimistoa Imatralla vuodesta 2015 lähtien. Hänen erikoisosaamisalueensa ovat seksuaalirikokset. Liisa koki ne pian uran alussa eniten omaksi genrekseen ja jätti yksi kerrallaan muut oikeudenalat pois.
 
Sitä ennen Liisa toimi auskultanttina käräjäoikeudessa, palkkasuhteisena lakimiehenä asianajotoimistossa sekä ylitarkastajana Maahanmuuttovirastossa.
 
Liisan intohimo juridiikkaa kohtaan heräsi lukiossa muun muassa Ally McBealin innoittamana, mutta tie valmiiksi juristiksi ei ollut suora. Liisan työura on ollut käytännössä katkeamaton 15-vuotiaasta lähtien. Ennen oman polun löytämistä hän työskenteli sihteerinä kiinteistönvälitystoimistoissa sekä lukuisissa muissa työpaikoissa.
 
Liisa on Suomen Asianajajat ry rikosoikeudellisen asiantuntijaryhmän jäsen. Hän on ollut mukana asiantuntijana seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistustyössä, jonka seurauksena Suomeen saatiin suostumusperusteinen seksuaalirikoslainsäädäntö vuoden 2023 alusta. 

Vapaa-ajalla Liisa neuloo sekä urheilee, ja hän on myös innokas euroviisufani. 
 
Liisan esikoiskirja Hiljaisuuden murtajat – Seksuaalirikosten asianajajan kertomuksia oikeussalista julkaistiin 1.8.2025.

Kuva: Nestori Lönngrén


Tuotehaku päivittyy automaattisesti suodattimen valinnan yhteydessä
Poista kaikki suodatukset

Loading

Hiljaisuuden murtajat — Seksuaalirikosten asianajajan kertomuksia oikeussalista

Pellinen, Liisa
Deadline Kustannus, 2025
Arvonlisäverollinen hinta 25,81 € Arvonlisäveroton hinta (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789524070713
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää