Pääsisältö

Lahtinen, Elli

Raumalla syntynyt ja Turussa asuva Elli Lahtinen oli jo lapsena kova lukemaan ja rakasti erityisesti Agatha Christien klassikkorikostarinoita. Elli haaveili kirjailijan urasta, mutta ensin hänestä tuli lääkäri. Ammatinvalinta oli luonteva, sillä Ellillä oli lukupäätä ja halu auttaa ihmisiä.

Kevään 2020 tullen oli aikaa ja tilaa palata rikostarinoiden ja kirjoittamisen äärelle. Tosielämän rikoksia käsittelevä Jäljillä-podcast vei mennessään, ja Elli alkoi pohtia, miten voisi itse kertoa rikoksista ja mitä ilmiöitä haluaisi käsitellä. True crime oli tullut jäädäkseen, sillä Elli perusti Murhan anatomia -podcastin ja alkoi kuin alkoikin kertoa kiinnostavista henkirikoksista eri puolilla maailmaa. Häntä kiinnostavat erityisesti psykologiset ilmiöt rikosten taustalla. Nykyisin Ellin työaika jakautuu puoliksi lääkärin työn ja podcastin kesken.

Kirjailijanakin Elli aloitti suoraan syvästä päästä. Hänen esikoistietokirjansa Syyntakeettomat kertoo nimensä mukaisesti syyntakeettomista henkirikoksen tekijöistä ja syyntakeisuusarvioinnista. Mielentilatutkimuksesta, tahdosta riippumattomasta hoidosta ja mielenterveyshäiriöistä tietoa etsiessään Elli kohtasi myös omat ennakko-oletuksensa ja oivalsi, että syyntakeisuusarviointi on mielenkiintoinen sekoitus lääke- ja oikeustiedettä – ja ettei mikään siinä ole mustavalkoista.

Vastapainoksi arjelle Elli neuloo paljon, aina, kaikkialla ja kaikkea. Hän rakastaa syksyä, koska hänen sielunmaisemansa on vähän melankolinen niin kuin suomalainen syksykin on parhaimmillaan.

Elli Lahtisen kuva © Riina Puonti
Tuotehaku
Suodata
Hakutuloksia 3 kpl. Voit rajata hakutulosta suodata ja järjestä -valikosta.

Syyntakeettomat

Jätetään rangaistukseen tuomitsematta

Lahtinen, Elli

Kovakantinen kirja
Ei saatavilla
Hinta nyt 19,90 €

Syyntakeettomat

Jätetään rangaistukseen tuomitsematta

Lahtinen, Elli

E-kirja, EPUB
Heti ladattavissa
Hinta nyt 15,37 €

Syyntakeettomat

Jätetään rangaistukseen tuomitsematta

Lahtinen, Elli

Äänikirja
Heti ladattavissa
Hinta nyt 17,44 €