Kirjailijaesittelyt

Launonen, Krista

Krista Launonen on taiteenasiantuntija, tietokirjailija, kuvataiteilija ja luennoitsija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Lontoosta, Surrey Universitystä, ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan taidehistoria. Hänellä on myös taideterapeutin koulutus. 

Krista on kirjoittanut kahdeksan tietokirjaa. Kuvankauniit ja kuolleetNäin luotiin täydellinen uhri on hänen ensimmäinen true crime -kirjansa. Kristan aiemmat kirjat ovat käsitelleet muun muassa taidetta, surua, kuolemaa ja luovuutta. 

Krista työskenteli aikakauslehtialalla 15 vuotta, ensin toimittajana ja toimituspäällikkönä ja sitten päätoimittajana. Viimeiset seitsemän mediavuotta hän toimi Trendi- ja Voi hyvin -lehden päätoimittajana. Tammikuussa 2014 hän perusti oman, taidealan yrityksensä Mielitilan. Hän on opettanut maalausta vuodesta 2007 ja pitänyt useita yksityisnäyttelyitä vuodesta 1997. Nykyään Krista opettaa ja luennoi muun muassa luovuuden käytöstä, kuoleman kulttuureista ja kuvakulttuurin vaikutuksista eri oppilaitoksissa ja tapahtumissa. 

Krista asuu Helsingissä miehensä, lapsensa ja rescuekoira Bobon kanssa. Hän rakastaa kukkia, kotitekoisia pizzoja, lukemista, pitkiä kävelylenkkejä, koirien rapsuttamista, matkustamista uusiin paikkoihin, nauramista – etenkin tyhjännauramista, ystävien tapaamista, kylmää proseccoa ja merisuolalla maustettuja sipsejä. 


Järjestys
+
Poista kaikki suodatukset

Loading

Kuvankauniit ja kuolleet

Launonen, Krista
Deadline Kustannus, 2025
Hinta nyt 24,90 € Arvonlisäveroton hinta (21,84 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789524070614
  • Kovakantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 25.2.2025 ja toimitetaan sen jälkeen.