Jotkut uhrit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset

Vitivalkoinen mekko viistää maata. Nuori nainen näyttää vakavalta ja keskittyneeltä. Siniset silmät ovat valtavan suuret, kuin metsäkauriilla. Vaaleanruskea lyhyt polkkatukka on kiinnitetty pinnillä pois silmiltä. Nainen rutistaa oikeassa kädessään pientä kukkakimppua, vasemmassa kädessä hän pitää mustakantista virsikirjaa. Tummasta taustasta ei erota mitään, aivan kuin nuori nainen seisoisi oudossa tyhjiössä. Hän näyttää haamulta.

Kyllikki Saari, Piia Ristikankare ja Elli Immo. Kun nuori, valkoinen nainen katoaa tai murhataan, yhteiskunta menee sekaisin. Kun uhri on musta ja transsukupuolinen, yhteiskunta vaikenee. Miksi? Krista Launosen ainutlaatuisen kaunis teos paljastaa, miten kuvia palvova aikamme tekee joistakin uhreista tärkeämpiä kuin toisista. Se sukeltaa historian uumeniin etsimään vastauksia Seine-jokeen hukkuneen mysteeriin ja pulpahtaa pinnalle tarkastelemaan nykyajan keskustelua sukupuolesta, ihonväristä ja tasa-arvosta. Samalla kirja on kertomus Launosen omasta matkasta kuoleman varjossa.