Kirjailijaesittelyt

Wahe, Jussi

Jussi on työskennellyt poliisina kolmen vuosikymmentä, ja suuren osan siitä hän on toiminut väkivaltarikosyksikön eli murharyhmän tutkijana. Tällä hetkellä hän työskentelee ryhmänjohtajana yksikön yleisjaoksessa sekä tutkinnanjohtajana poliisitutkinta-asioissa kuten kadonneiden etsinnässä ja kuolemansyyntutkinnassa. Lisäksi Jussi on toiminut YK-rauhanturvaajana Libanonissa ja antanut virka-apua Thaimaan tsunamissa menehtyneiden tunnistamisessa. Jussi on Helsingin poliisilaitoksen uhrintunnistusyksikön yhteyshenkilö.

Jussi on menestynyt CrossFitin ikämiessarjoissa Suomessa ja kilpaillut lajissa ympäri Eurooppaa. Hän harrastaa myös kalastusta ja on osallistunut vuosittain valtakunnalliseen hauenkalastuskilpailuun työporukan kanssa. Jussilla on kolme lasta, joista vanhin valmistuu ylioppilaaksi. Kotona Jussia ilahduttaa bullmastiff Jimmy Hoffa sekä kalju don sfinx -rotuinen kissa Honey. Hermonsa Jussi nollaa kerran vuodessa lähtemällä kahden kaverin kanssa Lappiin retkeilemään ja kalastamaan.

Jussi kertoo kirjassaan Väkivallan Virkamies mieleenpainuvimmista keikoistaan. Lisäksi hän kuvailee kirjassa poliisin rikostutkintamenetelmiä ja kadonneiden etsinnän vaiheita. Jussi suunnittelee jo uuden kirjan kirjoittamista.
 


Järjestys
+
Poista kaikki suodatukset

Loading
Tuotekuva

Väkivallan Virkamies — Murharyhmän tutkijan tositarinoita

Wahe, Jussi
Deadline Kustannus, 2022
Hinta nyt 7,90 € Arvonlisäveroton hinta (7,18 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789527396438
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää