Hyperrealistinen matka ensihoitajan työhön
“Hei, meil on tääl potilas, joka söi ittensä hengiltä.”
“Hä... älä ny viitti...”
“Joo. Tää on kotilomalla Kellokoskelta oleva skitsofreenikko. Päässy joulupöytään ja siinä vetäny niin paljo joulusafkaa, et se on tuol suussa ja nielussa niinku ois jollain puristimella painettu. Mahaki on iha pinkee. Ja rytmi on asystole.”
“Ootsä ny iha tosissas, älkää viittikö vedättää...”
“Joo, kyl tää iha näin on. Me vaan sitä, et ku täs ei oo lautumii nii soitettiin, et eihä me elvyttämään aleta? Ku ei me saada tota ilmatietä mitenkää auki, ku se on iha täys tota ruokaa.”
Voiko ihmiselle, jonka sisko on juuri syönyt itsensä hengiltä, toivottaa hyvää joulua? Miksi joku hyppää parvekkeelta ja toinen menee terapiaan? Kenellä oikeus elää, ja voiko olla oikeus kuolla?
Muun muassa näitä kysymyksiä on joutunut pohtimaan ensihoitaja Jarmo Turva. Tässä kirjassa hän kertoo tehtävistä, jotka ovat herättäneet erityisiä tunteita ja jääneet siksi mieleen. Oli kyseessä sitten joulupöytään kuollut nainen, eriskummalliseen onnettomuuteen joutunut autoilija tai itsemurhan tehnyt nuori tyttö, ensihoitajan pidettävä pää kylmänä. Vaikka sisällä kuohuisi.
Teos syntyi tarpeesta kertoa ensihoidon todellisuudesta, ja se on tarua ihmeellisempää. Astu ensihoitajan maihinnousukenkiin ja hämmästy.
Turva on tehnyt ensihoitotyötä 1980-luvulta lähtien. Hän on työskennellyt myös sairaalan päivystyksessä, hätäkeskuksessa, opettajana ja ammattilehden toimittajana. Lisäksi hän on kirjoittanut työryhmän mukana ensimmäiset painetut hälytyspäivystäjien ja ensihoitajien oppikirjat. Viimeiset kymmenen vuotta Turva on toiminut kenttäjohtajana.