Pääsisältö
Puolakka, Pia

Narsistit vankilassa 2 — Oikeuspsykologi kertoo

Narsistit vankilassa 2

Oikeuspsykologi kertoo

Hinta nyt21,90 €
(19,30 € alv 0 %)

Kuvaus

Vankilapsykologin vastaanotolla Eemeli kertoi minulle aina vihanneensa naisia. Syyksi hän ilmoitti oman äitinsä, joka oli heittänyt Eemelin pois kotoa tämän ollessa vielä teini-ikäinen. Eemeli oli sijoitettu nuorisokotiin, mistä hän oli karannut. Karkureissulla tuntematon mies oli tarjonnut Eemelille yösijaa ja käyttänyt tätä seksuaalisesti hyväksi yön aikana.

”Sen jälkeen aloin vihata miehiäkin”, Eemeli sanoi.

Eemelin maailmassa ihmiset olivat olemassa vain, jotta hän saattoi laittaa nämä matalaksi. Tämä oli Eemelin ylikompensointia sille, ettei kukaan enää satuttaisi häntä - sen sijaan hän satuttaisi muita.



Tervetuloa takaisin kurkistamaan narsistien nurinkuriseen maailmaan.

Antisosiaaliset, psykopatiapiirteiset ja narsistiset ihmiset - heitä oikeuspsykologi Pia Puolakka on kohdannut työssään vankilassa ja oikeuspsykiatrisella osastolla. Menestyneessä ensiteoksessaan Puolakka kertoi lukijoille vankilaympäristössä tapaamistaan narsisteista. Tällä kertaa sukelletaan vielä syvemmälle narsismin ja persoonallisuushäiriöiden pinnan alle.

Narsistit vankilassa 2 puhuu narsismin uhreista, narsismista perheessä, parisuhteessa ja erilaisissa yhteisöissä - ja tietysti myös Puolakan vankilassa tapaamista narsisteista. Mikä narsisteja yhdistää? Minkä takia narsistit löytävät usein tiensä työyhteisöjen johtaviin asemiin? Millä tavalla hypnoosi voi auttaa persoonallisuushäiriöstä kärsivää? Entä miksi väkivallan käytöllä on yhteys narsismiin?

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Narsistit vankilassa 2 — Oikeuspsykologi kertoo
Tekijät
Puolakka, Pia (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789524071086
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
23.3.2026

Kustantaja
Deadline Kustannus
Sarja
Oikeuspsykologin kertomuksia 2
Painos
2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Sivumäärä
224
Tuoteryhmät
Tuote
Kirjat
True crime -kirjat
Kirjastoluokka
30.16 Kriminologia. Kriminaalisosiologia
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
persoonallisuushäiriöt, narsismi, psykopatia, uhrit, ihmissuhteet, rikoksentekijät, rikolliset, väkivalta, vankilat, yhteisöt, työelämä, kokemukset, persoonallisuuden kehitys, psyykkinen kehitys, henkilöhistoria, oikeuspsykologia
Avainsanat
Narsismi, Persoonallisuushäiriöt, Psykiatria, Psykologia, Vankila

Suosittelemme myös tuotteita