Pääsisältö
Halonen, Aatu, Rantanen, Linda

Tilasin isäni palkkamurhan

Tilasin isäni palkkamurhan

Hinta nyt21,90 €
(19,30 € alv 0 %)

Kuvaus

Tällaista kirjaa ei ole julkaistu Suomessa koskaan aiemmin.

Aatu oli löytänyt pimeästä verkosta miehen nimimerkillä ”Musta kolmio”. Sopimus oli neuvoteltu Wickr Me -sovelluksen kautta. Kun työ olisi tehty, mies saisi palkkionsa.

"Musta kolmio" avasi mukanaan tuomansa kassin, riisui takkinsa ja työnsi sen laukkuun. Takin tilalle, vaatteiden päälle, hän puki kylpytakin ja vaihtoi jalkoihinsa crocsit.

Laukusta mies otti mukaansa vielä kääntöveitsen, pätkän köyttä ja nippusiteitä.

Tammikuun 28. päivänä vuonna 2020 Tampereella tapahtui poikkeuksellinen henkirikos. Uhri oli keski-ikäinen mies, ja tappaja oli palkattu tehtäväänsä Tor-verkon kautta. Murhan oli tilannut uhrin aikuinen poika, Aatu Halonen. Tässä kirjassa hän kertoo tarinansa, ja se on ainutlaatuinen koko Suomen rikoshistoriassa.

Kirja ei pyri oikeuttamaan rikosta. Sen sijaan se haastaa lukijan pohtimaan, miten päällisin puolin hyvässäkin perheessä voi tikittää aikapommi. Milloin paine käy niin raskaaksi, että ihminen päätyy epätoivoisiin tekoihin?

Kirjan on toimittanut rikoskirjailija ja -toimittaja Linda Rantanen. Rantanen on perehtynyt Halosen vankilassa kirjoittamiin teksteihin ja käynyt läpi häntä koskevia aineistoja, kuten mielentilatutkimuksen, esitutkintamateriaalin ja oikeuden pöytäkirjan.

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Tilasin isäni palkkamurhan
Tekijät
Halonen, Aatu (Kirjoittaja)
Rantanen, Linda (Toimittaja)
Tuotetunnus
9789524071123
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
30.1.2026

Kustantaja
Deadline Kustannus
Painos
2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Sivumäärä
208
Tuoteryhmät
Tuote
Kirjat
True crime -kirjat
Kirjastoluokka
99.1 Elämäkerrat. Muistelmat
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
henkirikokset, murha, isät, pojat (perheenjäsenet), elinkautinen vankeus, rikokset, historia

Suosittelemme myös tuotteita