Pääsisältö
Harvio, Jenni, Ojala, Terhi

Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro

Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro

Hinta nyt19,90 €
(17,53 € alv 0 %)

Kuvaus

Tämä ei ole amerikkalainen rikosdraama. Tämä on nykypäivän Suomi.

“Syyttäjänä minun on ollut pakko kovettaa itseäni jonkin verran. Olen päivittäin tekemisissä ihmismaailman pimeimpien puolien kanssa. Saan lukea ja kuulla esitutkinnan aikana mitä hirveimmistä asioista, joita toisille ihmisille on tehty. Kohtaan työssäni kuolemaa, väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Hulluksihan siinä tulisi, jos kaiken päästäisi suodattamatta syvälle tunteisiin.”

Murhat, pahoinpitelyt, seksuaaliset hyväksikäytöt ja raiskaukset. Synkimmät ja julmimmat rikokset, joita ihminen voi toiselle tehdä. Tältä todellisuudelta moni haluaisi sulkea silmänsä, mutta joillekin se on osa arkea. Yksi heistä on oululainen syyttäjä Jenni Harvio.

Tässä kirjassa Harvio kertoo työstään väkivalta- ja seksuaalirikosten syyttäjänä. Hän kuvailee, miten syyttäjä on poliisin apuna esitutkinnan aikana ja miten oikeusprosessi etenee syyttäjän työpöydältä tuomioon asti. Samalla Harvio kertoo kohtaamistaan rikoksista, kuten pahoinpitelystä aivan turvakodin kynnyksellä sekä raa'asta kidutusryöstöstä.

Harviota motivoi yksi asia ylitse muiden: rikosvastuun toteuttaminen.

Kirjan toinen kirjoittaja Terhi Ojala on oululainen valokuvaaja ja toimittaja.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro
Tekijät
Harvio, Jenni (Kirjoittaja)
Ojala, Terhi (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789524070799
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
24.11.2025

Kustantaja
Deadline Kustannus
Painos
2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
210
Tuoteryhmät
Kirjat
Elämäkerrat
Kirjastoluokka
99.1 Elämäkerrat. Muistelmat
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
syyttäjät, oikeuslaitos, rikosasiat, väkivaltarikokset, henkirikokset, seksuaalirikokset, henkilöhistoria

Suosittelemme myös tuotteita